HUS:n perustamisen ymmärtämiseksi on syytä aloittaa nostoköliveneistä Hangossa. Kesäkuun 5. päivänä 1931, Hangon regatan yhteydessä, ilmoitettiin, että nostoköliveneet – eräänlainen allmogevene, jolla kalastajat ja luotsit tavallisesti kilpailivat – eivät enää osallistuisi tuleviin regattakilpailuihin. Samana iltana, kun tieto tästä tuli ilmi, joukko purjehtijoita päätti irrottautua silloisen seuran piiristä ja perustaa oman seuransa. Tästä joukosta syntyi Hangö Udds Segelsällskap r.f.

Tarinan mukaan useat ruotsinkieliset purjehtijat Hangosta olivat jo pitkään olleet kiinnostuneita perustamaan oman seuran nimenomaan nostoköliveneitä varten. Päätös seuran perustamisesta lienee tosiasiassa tehty jo vuonna 1930 J.V.H:ssa – rautatieaseman hotellissa torin laidalla, paikassa, jossa nykyään sijaitsevat Aktia ja apteekki – mutta varsinainen perustava kokous pidettiin syyskuussa 1931.

Seura määritteli pian oman nostoköliveneluokkansa: säännöt hyväksyttiin vuonna 1932, ja ne määräsivät muun muassa mänty- ja kuusilaudoituksen, tammi- tai saarnikaaret sekä kuusiset pyörösalot. Purjepinta-alaa koskevat säännöt olivat sallivammat kuin esimerkiksi hajaluokassa, ja kilpailuja käytiin suuressa ja pienessä luokassa. HUS:n nostoköliveneen piirustukset laati Thure Johansson, joka tunnettiin nimellä Maltskärarn.

Seuran alkuvuosikymmeninä purjehtineiden nostoköliveneiden joukosta erottuvat Bris, jonka Maltskärarn rakensi itse, sekä Walter Johansson-Juupin Tabu ja Harry Sandbergin Marianne. Mainittakoon, että Sandberg rakensi myöhemmin myös juniorinostokölivene Albertinan Tom Vataselle. Vuodesta 1958 lähtien nostoköliveneitä ei kuitenkaan enää näy HUS:n veneluettelossa. Nykyään Bris on tallessa Hangon museossa ja Tabu telakan vajassa.

Vaikka nostoköliveneiden aika oli jo ohi, yksi sellainen rakennettiin vielä vuonna 2004 Thure Johanssonin piirustusten mukaan. Veneen rakensi veneenrakentaja Eero Ranta sveitsiläiselle Yves Paternot’lle, joka oli etsinyt ympäri maailmaa hyvää nostokölivenettä kesämökilleen, jonka edustalla vesi oli paikoin matalaa.

Kuten ennen oli tapana purjehtia allmogeveneillä, myös Hangonkärjen pohjoispuolella purjehtimisesta on tullut osa hussarien identiteettiä ja sitä perinnettä, johon hussarina oleminen perustuu. Toisin kuin eteläpuolella, Hankoniemen pohjoispuolen vedet tarjoavat erinomaiset mahdollisuudet monipuoliseen purjehdukseen. Pohjoisessa avautuu kaunis saaristo mataline väylineen, joihin nostoköliveneet olivat omiaan. Lännessä Dödörenin takana odottaa avoin Itämeri niitä, jotka haluavat suunnata laajemmille vesille. Juuri tämä tekee pohjoispuolesta erinomaisen kotisataman niin seikkailunhaluisille hussareille kuin rauhallisempaa päiväpurjehdusta arvostavillekin.

Hussareille purjehduskausi ulottuu tavallisesti toukokuun alusta syyskuun loppuun. Perinteisesti seura järjestää omia kilpailuja kotivesillään, ja kiinnostuksen mukaan ohjelmaan kuuluu myös pidempiä purjehduksia, kuten matka ystävyyskaupunki Haapsaluun Virossa. Tämä perinne ulottuu 1990-luvulle saakka.

Holma on monelle hussarille yhtä lailla koti kuin satamakin. Skärgårdsfastigheten Västervik Holmalla Dragsfjärdissä hankittiin vuonna 1981. Hankinta rahoitettiin jäsenten omilla keräyksillä, arpajaisilla ja ylimääräisellä Holma-maksulla. Mainittakoon, että vuonna 2005 vieraskirjaan merkitsi vierailunsa 650 henkilöä 272 veneellä, mikä ei ole lainkaan hassumpi tulos. Holma sijaitsee 19 merimailin päässä seuran telakalta Hangonkylässä.

Vesielämän lisäksi hussareita tapaa yhä keväisin lipunnostossa ja syksyisin lipunlaskussa, klubitalolla osoitteessa Västfjärdsvägen 1 sekä varhain keväällä telakalla Hangonkylässä, kauan ennen kuin veneet lähtevät vesille. Vaikka vanhemmat juhlamuodot, kuten naamiaisillat, ovat jääneet pois, HUS:n jäsenet kokoontuvat edelleen yhdessä moottorivene- ja daamiosaston jäsenten kanssa hernekeittoiltaan (Ärtsoppan) – perinteeseen, joka on yhtä vanha kuin seura itse.

Vaikka HUS sai alkunsa joukkona uhmakkaita erkaantujia, ovat yhteisöllisyys ja yhteistyö aina olleet kerhon kulmakivet. Hussarina olemiseen liitetään vaatimattomuus, mutta kun ajatus on kerran syntynyt, ovat jäsenetkin ryhtyneet toimeen: jos jotain on pitänyt rakentaa, se on rakennettu; jos jokin on ollut rikki, se on korjattu; ja talouden ollessa tiukka projektit on silti saatettu loppuun. Myös veneilyelämässä oli aina kyse olennaisesta. Alusta asti kyse on ollut purjehduksesta, itse ylläpidetyistä veneistä ja ajasta merellä. Se on punainen lanka siinä, mitä hussarina oleminen tarkoittaa.

Daamiosasto

Vaikka seuralla on useita osastoja — muun muassa moottorivene-, juniori- ja kanoottiosasto — yksi osasto ansaitsee erityisen maininnan: daamiosasto. Jo vuonna 1931, seuran perustavan kokouksen yhteydessä, naiset järjestäytyivät seuran ympärille. Innokkaana vetäjänä Edit Westerholm järjesti daamiosaston nimissä keräyksiä, ompeluseuroja ja arpajaisia, ja vuonna 1934 naiset olivat keränneet riittävästi varoja seuran ensimmäisen viirin tilaamiseen. Viirin luovutti vuosikokouksessa silloiselle kommodori Schultzille Edit Westerholm itse.

Pohjimmiltaan daamiosasto on ollut yksi tärkeimmistä pilareista, joihin seura on kautta aikojen nojannut. Daamiosasto rahoitti esimerkiksi hankintoja, joihin seuran omat varat eivät muuten olisi riittäneet: saunan sisustuksen, keittiön kaluston ja salin verhot. Näppärät naiset ompelivat patjoja ja tyynyjä, nikkaroivat huonekaluja muiten taitavien jäsenten kanssa ja huolehtivat tietenkin siitä, että juhliin löytyi voileipiä sekä ruokaa ja juomaa. Hernekeitto, joka jo mainittiin, elää yhä yhtenä seuran vanhimmista perinteistä.